divide and conquer

Perjantai 2.3
Hillitty kaaos.
Mulle se merkitsee samaa kuin olla elossa. Silloin mä oon parhaimmillani, se on mun mukavuusalue. Oma onnellinen kupla. Positiivinen asia.

Se on myös äärimmäisen kuluttavaa ja toisinaan se polttaa mut loppuun. Tämä tapa elää sairastuttaa mut, aiheuttaa mulle masennustiloja. Mä kestän tosi paljon, enkä anna itselleni aikaa olla ajattelematta. Mä uskon ansaitsevani loppuunpalamisen ja masennuksen. Ja kun mistään ei puhu, mikään ei oikeastaan olekaan huonosti. Mulla on aina ollut kiire elää, nähdä ja kokea. Kamala kiire juosta, jottei möröt saa mua kiinni. Mörkö on se tunteiden kaaos, mikä pitää sisällään paljon pelkoa, häpeää ja vihaa. Mörköjä on erikokoisia ja näköisiä, ja ne yhdessä muodostavat mörkökerhon. Kerhon ulkopuolistakin elämää on, mutta jäsenyys on iso osa elämää. Ja mä haluan sanoa tästä kerhosta itseni irti, se vie liikaa aikaa muulta elämältä.

Välillä on ihanaa olla vain itsensä kanssa. Mulla on kolme peräkkäistä vapaapäivää ja tänään on niistä toinen. Mulla on ollut puolitoista päivää aikaa keskittyä vain omiin juttuihin. Laskujen maksaminenkin tuntuu mukavalta, kun sen voi tehdä kahvikuppi kädessä (mistä kaikesta oonkaan jääny paitsi kaikkina 24 kahvittomana vuotena?!!) ihan rauhassa paneutuen. Oon sisutanut kotiin kevättä ja tehnyt kevätsiivouksen. Vaatekasaa ei olla Ronin kanssa vieläkään voitettu, mutta ei kaikessa voi onnistua.
Pitkästä aikaa on aikaa jäsennellä ajatuksiaan. Kasata kaaosta kokoon.

Mä oon oppinut tunnistamaan, mitä mä tarvitsen voidakseni hyvin. Oon tutustunut itseeni ihan uudella tavalla, ja sen myötä alkanut rakastaa ja arvostaa itseäni. Mä en ole niin vaikea ja vaativa mitä oon aina ajatellut olevani, loppupeleissä ainakin mun onnellisuus on kiinni melko yksinkertaisista asioista.

Tiistai 6.3
Mulla oli ahdistavimmat kolme päivää pitkään aikaan. Selasin perjantaina kanta.fi:tä, koska tarkistin onko musta pyydetyt verikokeet paastokokeita. Klikkasin huvikseni auki noin kuukausi sitten otetun pään natiivikuvan lausunnon ja näin siinä vain lauseen "oikealla mastoidealokerostossa hieman varjostumaa". Hyi vittu. Varjostuma röntgenkuvassa tarkoittaa kasvainta, ja kasvain tarkoittaa syöpää. Syöpä tarkoittaa kuolemaa, enkä mä halua kuolla.

Enkä kuolekaan. Varjostuma oli luojan kiitos takaraivon limakalvojen paksuuntuma. Sairaanhoitaja katto mua silmiin ja sanoi "sun päässä ei ole kasvainta". Eikä vissiin mitään muutakaan, hehheh.

Mutta jumalauta mua pelotti kolme päivää, koska tottakai mä imin googlesta ja päästäni kaikki kauhukuvat ja maalasin seinille itse saatanat sarvineen päivineen. Kyllä oli kamalat kolme päivää. Liioittelematta kävin kolmessa päivässä pikakelauksella koko mun elämän läpi. Vedin heti perjantaina rehelliset kännit, mutta pysyin yllättävän tyynenä. Menin töihin sunnuntaina ja maanantaina töihin, vaikka en saanut syötyä tai nukuttua. En pue itselleni marttyyrin viittaa päälle, enkä sano että kännien veto tai töihin meno siinä ahdistuksessa olisivat olleet millään lailla järkeviä ratkaisuja, mutta rämmin nuo päivät yllättävän hyvin.

Hillitsin kaaoksen.
Se on mulle tuttua. Mä olen hyvä ja kantavakin jäsen mörkökerhossa. Mä tiedän säännöt ja pelaan niiden mukana. Mä en oo kuitenkaan puheenjohtaja tai presidentti, vaan nipin napin hallituksen jäsen. 

Mutta en mä loppuelämääni aio hillitä. Jos mun elämä kerran on tämmöstä kaaosta, mun täytyy opetella ottamaan siitä kaikki irti. Ehkä mun kaaoksen ei kuulu olla hillitty, se aiheuttaa mulle masennusta. Mä en usko että edes haluan muuttaa itsessäni sitä puolta, joka mussa on herännyt tosi vahvana viimeisen vuoden aikana. Mun täytyy opetella hyödyntämään sitä puolta itsessäni: haluan hallita mun kaaosta.

❤:lla Heidi