Olen muutaman kerran törmännyt ihmettelyyn, miten Minä voin olla masentunut. Mullahan on kaikki hyvin, hymyilen ja nauran. Jaksan meikata ja laittaa hiuksiani. Tällä masennuskaudella olen jaksanut myös muuttaa, siivota, nähdä ystäviäni ja viettää vappua. Nyt haluan antaa siihen vastauksen, vähän raottaa pintaa syvemmälle.
Terveyskirjasto sanoo toistuvasta masennuksesta seuraavaa: Erityisesti toistuvat masennustilat aiheuttavat luonteensa vuoksi luonnollisesti huomattavaa kärsimystä sekä sairaudesta kärsivälle että hänen läheisilleen. Oma masennustilani on diagnosoitu keskivaikeaksi, somaattisella oireyhtymällä. Luettelen alle oireita joita minulla on, ja "muutaman" sanasen siitä, miten ne kohdallani näkyvät.
Unihäiriöt:
Ennen sairaslomalle jäämistä aloin taas nukkua pitkiä, 3-4 tunnin päiväunia. Unilääkkeestä huolimatta heräilin öisin moneen kertaan ja uudelleen nukahtaminen oli vaikeaa. Nykyään nukun 11-15 tuntia yössä, tuntuu että nukun monen vuoden univelkoja pois. On ihanaa nukkua, vaikka kärsinkin lähes joka yö painajaisista. Joka yö unissani on jollakin tapaa ahdistava olo, ihan kuin olisi liskodisko joka yö.
Tarmottomuus, yleinen väsymys:
Ennen sairaslomalle jäämistä työ tuntui viemän kaikki voimat. Pienikin ylimääräinen ponnistelu vei aivan mielettömästi voimia. 20 minuutin lenkki vaati sen jälkeen tunnin päiväunet. Nykyään pakotan itseni liikkeelle, puuhastelen ja touhuan kaikkea pientä. Jos jään liikaa ajattelemaan vaikeita asioita, väsyn lähes saman tien fyysisestikin. Paha olo, viha ja katkeruus kuluttaa aivan mielettömästi energiaa.
Voimakkaat syyllisyyden tunteet, arvottomuuden tunne ja itsetunnon lasku:
Minä olen huono työntekijä, kun olen sairaslomalla. Minä olen huono sairaanhoitaja, kun en osaa hoitaa edes itseäni. Olen huono ystävä ja sukulainen, kun en jaksa pitää yhteyttä. Olen huono tyttöystävä, kun olen niin vaikea, ailahtelevainen, mustasukkainen ja epävarma. Olen ruma, perseeni hyllyy ja tissini ovat pienet. Olen liian äänekäs, sanon vääriä asioita ja kaikki nauravat minulle. Minussa on jotain pahasti vialla, koska minua on kohdeltu huonosti.
Nämä ajatukset ovat minulle arkipäivää. Aamusta iltaan. Se ei ole huomionkerjäämistä tai kehujen kalastelua, se on mun arkipäivää. Olen pikkuhiljaa alkanut ajattelemaan itsestäni positiivisemmin, joka päivä yritän löytää uuden asian, mistä olen itsessäni tyytyväinen. Olen hyvä sairaanhoitaja, koska ymmärrän antaa itselleni aikaa parantua sairaudestani. Olen hyvä ystävä, koska olen luotettava ja sanon asiat suoraan. Olen hyvä tyttöystävä, koska osoitan sanoilla ja teoilla rakkauttani. Minulla on pitkät ripset ja suorat hampaat. Kissani eivät voisi saada parempaa äitiä.
Ihmisviha. Sitä on ollut liikkeellä. Ärsyynnyn ihmisiin nykyään paljon helpommin, mieleni tekisi ravistella joka kolmatta ihmistä kenen kanssa olen jollakin tasolla tekemisissä. Olen kiukkuinen ja puren kieltäni etten sano joillekin ihmisille päin naamaa asioita, joita myöhemmin kadun. Mutta mistäpä minä tietäisin, mitä saa heidät käyttäytymään omasta mielestäni paskamaisesti. En minä tiedä ovatko he kokeneet kamalia asioita, onko heidät kasvatettu kieroon vai mikä heitä vaivaa. Nykyään osaan pitää suuni kiinni ja antaa olla paljon paremmin kuin ennen. Vaikka ärsyttää, en puutu tai selvitä. Minulla on ihan tarpeeksi selvittelemistä omassa elämässäni. Mutta sen tiedän, että jos joku kohtelee minua tai läheisiäni huonosti, en todellakaan ole hiljaa. Eikä pidäkkään olla.
Ruokahalun ja painon muutokset:
Ruokahaluni on kadonnut. En tunne enää nälkää kuin hyvin harvoin. Ennen oli maailmanloppu jos en saanut ruokaa juuri silloin kun nälkä yllätti. Unohdan syödä, koska ei ole nälkä. Jos päivän aikana on paljon ohjelmaa, saatan huomata seitsemän aikaan illalla, etten ole syönyt yhtään mitään koko päivän aikana. Eikä tule edes heikko olo. En laihduta, tässä ei ole kyse siitä, ei vain yksinkertaisesti ole enää nälkä. Yritän muistaa syödä, syön pieniä ja helposti syötäviä ruokia, kuten jukurttia, riisifruttia ja ananasta. Yhden lämpimän aterian yritän saada päivässä syötyä ja onneksi se toteutuu usein, tarvitseehan R kuitenkin ruokaa kuten normaalit ihmiset.
Syksyllä laihduin syömättömyyden vuoksi 12kg kahdessa kuukaudessa. Pari kiloa tuli talven aikana takaisin. Nyt en osaa sanoa olenko laihtunut vai lihonut, en omista vaakaa. Pyrin siihen, että ne vähäiset ruokamäärät mitä syön, ovat suht terveellisiä, normaalirasvaisia ja hyvänmakuisia. Silloin syömisestä tulee hyvä olo.
Lisäksi saan ajoittain pahoja ahdistuskohtauksia, joihin ei välttämättä ole mitään laukaisevaa tekijää tai syytä. Silloin sydän hakkaa, kurkussa tuntuu palan tunne ja tuntuu että seinät kaatuvat päälle sillä sekunnilla. Silloin tuntuu siltä, että sekoan tähän paikkaan ja lopullisesti. Silloin mikään paikka, asento tai kenenkään seura ei auta. Ahdistuskohtaus saattaa kestää puoli tuntia tai koko päivän. Nyt, kun lääkkeeni annostusta on nostettu, ahdistuskohtaukset ovat pysyneet lähes kokonaan poissa. Toivottavasti pysyvät jatkossakin.
Siltä näyttää ja tuntuu minun masennukseni. Silti laitan itseäni nätiksi, lenkkeilen, tapaan ystäviäni, nauran ja juhlin. Tai ehkä juuri siksi. Minä tappelen vastaan kynsin ja hampain. Toisina päivinä se on todella helppoa, toisina taas helvetin vaikeaa. Mutta valtaa sille en halua antaa, oikea minäni on vahvempi kuin masennusminä. Ja se vahvistuu kokoajan!
Ihanaa viikonloppua ihmiset, nauttikaa auringosta!
❤:lla Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti