Yö

Mä tein ittelleni pari päivää sitten uudenvuodenlupauksen: tänä vuonna mä opettelen juomaan kahvia! Vuonna 2017, aikalailla tasan 4 kuukautta sitten mä ja Ellu vihdoin lopetettiin tupakanpoltto. Nytten kun oon kohta juonu elämäni ensimmäisen kahvikupillisen, huomaan että rööki sopis tosi kivasti tohon kahvin seuraks. Mut se jäi vaan pikasen ajatuksen tasolle, oikeeta mielitekoa tupakkaan ei oo ollu piitkään aikaan.

Vuonna 2017 mä löysin kadoksissa olleen tahdonvoiman. Löysin sinnikkyyden, asennevamman ja whatever- ilmeen. En oo varmaan ikinä riidelly (itseni sekä muiden kanssa) näin paljon kun tänä vuonna. Oon ollu aika armoton itselleni ja toisille. Opin viime vuonna, ettei sormien läpi katsominen tai turha hienotunteisuus oo mun juttu enää ollenkaan. Kyllä mä hyvät käytöstavat omaan, mut oikeuksistani mä oon kyllä pitänyt kiinni. Siitä on ollut vuoden aikana sekä haittaa, että hyötyä. Mun on pitäny harjotella olemaan oikealla tavalla itsekäs ja ylilyöntejäkin on tullut.

Mä aion ehdottomasti pitää oikeuksistani (sekä tarvittaessa tietty myös muiden oikeuksista), kiinni yhä tänävuonna kuin tulevinakin, tosin astetta hillitymmin. Mä en aio olla suurinta osaa vuorokaudessa "taistele tai pakene"- jännitystilassa, ois hienoo jos mun leposyke alittais vuoden 2018 alle 80 rajan! Ei oo ihme, että väsyttää ja on äkänen, kun elimistö on koko ajan stressitilassa. Vuoden 2018 lupaus numero 2 on: opettelen stressaamaan oikein ja vähemmän. Opettelen rauhoittumaan.

Roni sano tänään fiksusti, että paskasta jutusta kannattaa ajatella sitä parasta mitä se voi aiheuttaa. Sitten sen ihan ensimmäisen alkuveetutuksen jälkeen. Ja nimenomaan niistä päivittäisistä, pienistä pieleenmenevistä jutuista, mitä tässä arjessa paljon on. Myös toisen ohjeen mukaan ajattelin alkaa ajatella vuoden alusta asti: kun tulee joku isompi paskajuttu, ajattele yhtä elämäsi kammottavimmista päivistä. Ja mieti mitä kaikkea elämässä tällä hetkellä on, mitä silloin ei ollut. Ja jatka niiden ajattelemista.

Haluan myös vähentää sellaisten asioiden murehtimista, joille en voi mitään, vaikka kaikkeni yrittäisin, murehtisin ja niitä vatvoisin. Ne asiat täytyy vain hyväksyä osana elämää. Hyväksyminen on vaikea ja vahva sana, mutta mulle se on positiivinen sana. Tai ainakin tästä päivästä lähtien on, ja sen opetteleminen auttaa mua täyttämään lupausta numero kaksi.

Lupaan myös olla stressaamatta lupauksistani liikaa. Jos joku päivä ostan energiajuoman täyttääkseni hillittömän kofeiinintarpeeni, sallittakoon se. Samoin kuin satunnainen hösääminen kamalassa stressihepulissa, menkööt. Mutta henkisen tasapainon (kuulosta tosi hörhöltä) löytämisen ALOITUS on mun vuoden 2018 tavoite. Tavoitteena on myös, ettei sen henkisen tasapainon ja elämänhallinan täydellistä löytämistä koskaan tapahdu (tuskin se edes on mahdollista), koska sen pienten osa-alueiden saavuttaminen ja siitä iloitseminen on ainakin mulle iso osa onnellista arkea.

❤:lla Heidi