One day I decided I was gonna choose me

lauantai 20. tammikuuta 2018

Mitä mä teen

Viikko 52:
Cheek laulaa, ettei ole olemassa oikotietä onneen. Vanha suomalainen sananlasku sanoo, että kell onni on se onnen kätkeköön. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu osana kärsiminen, valittaminen ja kyttääminen. Mä haluan nyt hehkuttaa omaa onneani, koska kaikki on tosi hyvin. Oikeesti hyvin.

1. Viikko
Oon käynyt psykoterapiassa nyt noin yhdeksän kuukautta. Masennuslääkettä on tullut syötyä yli vuoden verran. Tupakoinnin lopetin viisi kuukautta sitten. Nyt alkaa tulokset näkyä, sillä mä oon rakastanut itseäni viikon verran. Mua ei enää ahdista, kiristä ja purista.



2. Viikko
Löysin äsken itteni asettelmasta sipuleita ja kananmunia kippoon kauniimmin. Oon nauranu mamman sisustussipuleille niin  kauan kuin muistan, ja nyt mulla itelläni on ruokaa sisustusmateriaalina. Tulee helpommin käytettyä niitä kun ovat esillä ja onhan ruoka kuitenkin nätin näköistä!
Mä oon alkanut syömään terveellisesti ja tehnyt reilu viikon aikana paljon ruokaa. Paljon kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Täysjyvää (Ronin sanoin "helvetin terveysspagettia"), hitaita hiilareita, hyviä rasvoja ja maitotuotteet minimiin. Keho ansaitsee terveellistä ja hyvää ruokaa. Oon jo nyt löytänyt hyvän rytmin kokkailulle ja alan olee siinä jo ihan hyvä! Mä oon palautellu mieleen ravitsemuksen perusteita kouluajalta (lue: googlettanu) mitä vitamiineja on missäkin rehussa ja mitä ne kaikki tekee elimistössä.
Mulla ei oo ihan rehellisesti varmaan koskaan ollut näin hyvä olo!

Mä oon paljon pirteempi, nukun paremmin ja oon hyvällä tuulella. Jaksan tehä kotihommia, nähä kavereita ja käydä kävelyllä. Meillä menee Ronin kanssa tosi hyvin ja kaikki on muutenkin tosi mallillaan. Nyt on aikaa ja jaksamista kiinnittää huomiota pienempien yksityiskohtien hiomiseen, kun kokonaiskuva ei oo enää kaaottinen tai sumea. Jos keskittyy tiukasti vaan siihen ettei astu lenkillä koiranpaskaan, jää kaikki kaunis ympärillä huomaamatta.

3. Viikko
Niimpä, nyt sitä ollaanki jännän äärellä. Nyt täytyy alkaa miettimään niitä tavoitteita sekä tekemään tekoja, mitkä on aina tienny olevan edessä. Hyviä ja huonoja tekoja. Se on kuitenkin ihan uutta ja pelottavaa. Mä oon juossut kauan, ja nyt alkais oleen aika stopata ja katsoa ympärilleen. Miettiä, että mitäs sitten? 🤔

Mä oon juossut, koska mulla ei oo ollut muuta mahdollisuutta selviytyä. Oon juossut pois monien luota, oon juossut kohti itseäni. Itseni mä oon löytänyt, nyt on aika pysähtyä.

Mulla on kestänyt tämmönen aika toipua, mä oon parantunut.  Mutta ei se tässä ollut, nyt mulla on voimia kohdata asiat, mulla on voimia miettiä, mitä mä haluan mun loppuelämällä tehdä. Ja mitäs sitten kun asiat ei taas menekään niinkuin mä suunnittelin, se nyt vaan sattumoisiin kuuluu jokaisen elämään. Mä oon ladannut akut täyteen, nyt mulla on virtaa kohdata ne asiat joilta olen paennut vuosia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Loppusanat

"Jos oot kivi kengässä, oo timantti" Pyhimys - Tapa Poika Mulla on tilanne hallinnassa. Se tuntuu ihan sairaan hienolta, mulla ...